Eläinaktivismi tuli sarjakuvaan
Huumorikin voi houkutella kasvissyöntiin

Julkaistu: 1.5.2010 Helsingin sanomissa
www.hs.fi

Harri Römpötti

Aino Sutinen sijoittaa lihansyöjien sanomisia eläinten suuhun.

Sarjakuva. Sikala on jo toinen tänä keväänä ilmestynyt poliittisen sarjakuvan kokoelma. Albumi on omistettu aktivisteille, jotka ovat kuvanneet tehotuotannossa kärsiviä eläimiä.

Videot levisivät televisioon ja iljettävissä oloissa viruvat eläimet kauhistuttivat ihmisiä laajalti. Kuvat ovat tuottaneet kaiketi enemmän kasvissyöjiä kuin aktivistien aiemmat ponnistukset yhteensä.

Sarjakuvissa ei pääse helposti samanlaisiin kauhutehoihin, joten niissä turvaudutaan pikemmin huumoriin, tunnelmointiin ja pohdiskeluun. Sikalan tunnetuin tekijä on Kiroilevalla siilillä suosioon noussut Milla Paloniemi. Hän näyttää, että hallitsee aivan eri tyylin kuin aiemmissa töissään. Eläin on nätisti piirretty ja runollinen herkistely ihmisen ja eläimen suhteesta.

Graafisesti taitavia ovat myös Aino Sutinen ja Mari Ahokoivu. Sutinen sijoittaa lihansyöjien sanomisia eläinten suihin. Vaikutelma on hirtehisen hilpeä. Ahokoivu painottaa possun ja ihmisen yhteyttä napakasti alkionkehityksen tasolla.

Kokonaisuus on tyyleiltään kirjava, mutta yhteinen teema antaa ryhtiä. Tusinasta tekijästä vain yksi on mies (ja yhden nimimerkin sukupuoli jää arvailujen varaan).

Sarjakuvan uusista tekijöistä - ainakin lupaavista - enemmistö on nykyään naisia. Siksi kai heillä on Sikalassa paljon suurempi osuus kuin eläinaktivistien piirissä.

Linkki Sikalat -sarjakuva-albumiin